KISSAN KYYNELEET

Kolmannen vuosituhannen alun vuosina opiskelin Helsingin yliopistossa Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella, jossa pääaineeni oli seemiläiset kielet ja kulttuurit. Tuolloin minulle sattui varsin erikoinen tapahtumien ketju, josta tahdon nyt kertoa. Kaikki alkoi siitä kun eräänä syksyinä iltapäivänä tunsin lounaan jälkeen laiskanomaista vastenmielisyyttä osallistua pääaineopintoihini lukeutuvan nykyheprean luennolle. Luentosalin sijaan suuntaisinkin kulkuni uteliaisuuttani mielenkiintoiselle tutkimusretkelle yliopiston päärakennuksen pohjakerroksien labyrinttimaisiin sokkeloihin. Tuolloin kohtasin jotakin, mikä piirtyi ikuisiksi ajoiksi muistoihini.

Löysin tuolloin ensinnäkin valkoisen oven, johon oli merkitty sanat “Professori Dongodongo Bongobongon laboratorio”. Mitään pahaa aavistamatta astuin sisään tuosta lukitsemattomaksi jääneestä ovesta kirkkain loisteputkin voimakkaasti ylivalaistuun huoneeseen, jonka seinät olivat hohtavan valkoiset. Oven takana edessäni minulle avautui mitä järkyttävin näkymä. Näin huoneen vasemmalla sivuilla näin lasipurkkeja, joissa kirkkaan nesteen seassa kellui eläinten sisäelimiä, luita ja aivoja. Huoneen oikealla sivulla taas oli häkkejä, joihin hyvin pieneen tilaan oli vangittu kaiken näköisiä ja kokoisia, mustia, harmaita ja valkoturkkisia kissoja.

Huoneen keskellä oli kammottavaakin kammottavampi ilmestys: Eräänlainen tuoli, johon oli kissalle erittäin luonnottomaan istuma-asentoon teräksisillä vanteilla sidottu harmaaturkkinen kissa. Kissan silmiin oli asennettu erikoinen mekaaninen laite, joka esti sitä räpyttämästä silmiään ja kissan päälaki oli karmealla tavalla avattu niin , että sen kallo ja aivot näkyivät. Kissan kehoon oli lisäksi asennettu koko joukko kaikenlaisia mekaanisia mittauslaitteita, jotka kenties osittain mittasivat ja osittain kontrolloivat sen elintoimintoja. Kissa oli kaikesta huolimatta selvästi elossa, minkä havaitsin varsinkin sydäntä särkevän surkeasta naukaisusta, jonka se päästi nähdessään minut.

Kauhun puistatuksia tuntien poistuin saman tien paikalta, sillä tiesin nähneeni jotakin, minkä haluttiin pysyvän visusti salassa. Kompuroidessani portaita ylös sokkeloisen kellarikerroksen labyrinttien uumenista minua vastaan tuli keski-ikäistynyt , mustapartainen , kalju mies, jolla oli valtavan tuuheat kulmakarvat ja joka katsoi minua ilmeettömästi kylmääkin kylmemmin silmin. “Professori Dongodongo Bongobongo!”, ajattelin kauhua tuntien mielessäni ja kompuroin hämärässä rappuja vain ylöspäin.

Menin heti siltä seisomalta yliopiston rehtorin puheille tehdäkseni valituksen. Sain odottaa tuona päivänä rehtorin huoneen edessä runsaat kaksi tuntia, kunnes rehtori otti minut vastaan. Kerroin rehtorille kaiken , mitä tiesin ja olin omin silmin nähnyt salaisesta laboratorioista yliopiston kellarikerroksessa. Pian sain kuitenkin havaita , että rehtori suhtautui kertomukseeni erittäin varautuneesti. ”Professori Dongodongo Bongobongo on eräs yliopistomme tieteellisesti ansioituneimpia ja arvostetuimpia tutkijoitamme. Siksi epäilen kertomustanne suuresti. ”

Päätin , että nyt ei ollut hetkeäkään hukattavaksi kiistelyyn yliopiston rehtorin kanssa. Ymmärsin välittömästi, että tilanne edellytti ripeitä toimenpiteitä. Seuraavaksi menin suoraan poliisin puheille. Poliisi kuitenkin vain nauroi kertomukselleni professori Dongodongo Bongobongon salaisesta laboratoriosta. ”Taidatkin olla niitä hamppua pössytteleviä opiskelijapoikia, vai mitä? kuulehan, palaa nykyheprean luentojesi pariin ja anna toisten tehdä heidän työnsä. ”, nuhteli vanhempi konstaapeli minua lopuksi.

Seuraavana yönä en saanut unta. Värisin ja kääntelehdin sängyssäni itkunsekaisin tuntein myöhään yöhön. Mekaaniseen kidutustuoliin kytketyn kissan sydäntä särkevä naukaisu kummitteli mielessäni pitkälle aamun pikkutunneille. Lopulta jouduin myöntämään, että en voinut jättää asiaa sikseen. Päätin ottaa historian kulun omiin käsiini ja tunkeutua aamuyön tunteina yliopiston päärakennuksen kellarikerroksiin vapauttaakseni kissat! Tehtyäni vakaan päätöksen tunsin valtavaa helpotusta ja riemua. Lähdin matkaa kohti yliopiston päärakennusta saman tien. Tuolloin uuden kuun sirppi oli yötaivaalla terävimmillään ja sen ohella taivasta valaisi kirkkaana kreikkalaisten Sirius, jota egyptiläiset kutsuivat Sothikseksi.

Murtautuminen yliopiston päärakennukseen oli hämmästyttävän helppoa. Avasin vain yhden päärakennuksen avonaiseksi jääneen sivuikkunan ja sujautin itseni sisälle päärakennukseen. Kukaan ei ilmeisesti huomannut tuloani. Taskulapun valossa kuljin kohti rakennuksen syvimpiä pohjakerroksia. Lopulta tulin tuon pelottavan , hohtavan valkoisen oven eteen. Mursin oven sorkkaraudalla ja astuin ovesta sisään laboratorioon. Sisällä valkoisessa huoneessa mursin sorkkaraudalla kissahäkkien ovet, jonka jälkeen kissat astuivat kiitollisena naukuen ulos häkeistä.

Vapautetut kissat sujahtivat salamannopeasti avonaiseksi jättämästäni ovesta ulos pohjakerroksen käytävään, jonka päässä oli avonainen ikkuna. Tiesin, että pian ne olisivatkin jo kadulla ja kadun vaeltelevina kulkukissoina. Viimeisenä vuorossa oli mekaaniseen tuoliin kiinnitetyn kissan vapauttaminen. Tilannetta leimasi suorastaan majesteetillinen hiljaisuus yliopiston päärakennuksen pohjakerroksessa. Silloin , avatessani teräksisiä vanteita kissan kehon ympäriltä, näin jotain mitä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt. Kissan kyyneleet. Kissa, jonka vapautin teräksistä vanteista vuodatti äänettömistä surusilmistään kyyneleitä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kissan itkevän!

Kun kissa oli kokonaan vapaa kahleistaan, kaappasin sen seuraavassa silmänräpäyksessä syliini ja suuntasin kulkuni ulos päärakennuksen pohjimmaisista kerroksista, ulos sen synkistä labyrinteistä. Sujautin itseni kyynelehtivä kissa sylissäni ulos yliopiston päärakennuksesta ja seuraavaksi suuntasin kulkuni eläinlääkärinä toimivan ystäväni asunnolle.

Sinä yönä minä ja eläinlääkärinä toimiva ystäväni emme juuri nukkuneet. Ystäväni teki kaikkensa pelastaakseen kissan hengen. Hän nukutti kissan ensin piikillä ja teki sitten sille sangen vaativan operaation. Irrotetun kallon osasen hän korvasi erityisellä muovilevyllä, jota voinee kutsua lähinnä synteettiseksi luuksi. Lopuksi ystäväni ompeli ihon kiinni levyn päältä. Operaation jälkeen hän sanoi, että nyt ei auta muuta kuin toivon ja rukoilla, että kissa selviytyy.

Ja niin tapahtui ihme, että kissa selviytyi. Muutamat ensimmäiset viikot kirurgisen operaation jälkeen kissa vietti kontrolloiduissa oloissa eläinlääkäriystäväni luona. Päivä päivältä ystäväni sai nähdä, että kissa vahvistui. Pian ystäväni lahjoitti harmaaturkkisen kissan omaan huostaani. Kotioloissa tämä kissa osoittautui valtavan kiltiksi ja seuralliseksi. Tuntui kuin traumaattinen episodi ei olisi jättänyt siihen lainkaan jälkiä. Siltä vaikutti ainakin aluksi. Sitten kiinnitin huomiota kissan sangen erikoiseen tapaan.

Aina uuden kuun sirpin ollessa terävimmillään tämä kissa kävi levottomaksi. Ensin se ei suostunut syömään ateriaansa vaan sen sijaan nousi ikkunalaudalle ja sitten se piti pitkän naukumiskonserton. Sen jälkeen kissa vuodatti kyyneleensä. Olin aina yhtä ällistynyt nähdessäni sen kyyneleet, sillä tiesin, että vastaavaa ei kenties ollut koko maailmassa kuin vain tämän yhden kissayksilön kohdalla. Asiaa ällistellessäni kysyinkin sitten kissalta suoraan: “Miksi itket , ystäväiseni? Itketkö surusta vai ilosta? Itketkö suruissasi, koska sinulle on tehty niin paljon pahaa? Vai itketkö iloiten siksi, koska elämäsi on sinulle rakas?”

Luulin, että tämä merkillinen harmaaturkkinen kissa ei kenties koskaan vastaa kysymykseeni. Sitten tapahtui jotakin erikoistakin erikoisempaa.

Eräänä päivänä kun palasin standardiarabian luennolta , minua odotti kotona yllätys: Kissa oli kadonnut. Etsin kissaa kaikkialta asunnostani, mutta turhaan. Päättelin, että kissa oli ilmeisesti livahtanut ulos kadulle avonaiseksi unohtuneesta ikkunasta. Hetkeä myöhemmin löysin työpöydälleni ilmestyneen mystisen, mustakantisen vihkon, jonka havaitsin pian olevan kirjoitettu täyteen muinaisen Egyptin kieltä hieroglyfein. Päättelin, että vihko liittyi jollakin tapaa harmaaturkkiseen kissaan, mutta en tiennyt miten.

Vein vihkon sittemmin egyptologiaa pääaineenaan opiskelevan ystäväni analysoitavaksi. Moninkertainen hämmästysten sarja seurasi elämässäni kun ystäväni sittemmin kertoi, että nämä hieroglyfit muodostivat yhtenäisen tarinan, joka todellakin liittyi lemmikkiini, harmaaturkkiseen kissaan. Huolellisen tutkimuksen ja käännöstyön jälkeen ystäväni sai aikaan suomenkielisen käännöksen noista hieroglyfeistä ja antoi sen sitten luettavakseni. Nyt tahdon jakaa tuon kertomuksen kanssasi.

Näin kissa kertoi tarinansa.


Faaraon viha

Kiitän sinua huolenpidostasi., oi rakas ystäväiseni . Olet pelastanut minut kiperästä tilanteesta ja muistan tämän hyvän tekosi ikuistesti. Palkintona hyväntahtoisuudestasi minä kerron sinulle nyt suuren salaisuuden: En ole mikä tahansa kissa vaan itseasiassa olen Nedjem, Kuolematon Kissa, kissojen valtakunnan entinen kuningas. Nimeni Nedjem on egyptin kieltä ja se tarkoittaa Suloinen. Vaikka nykyisin elänkin aikaisempaan verraten vain varjoelämää eikä minulla ei ole enää valtakuntaani, minulla on silti yhä ylpeyteni. Olen kuolematon, olen elänyt jo tuhansia vuosia. Muinaisina aikoina turkkini oli musta, mutta nyt se on harmaantunut vuosituhansien painosta.

Muinaisina aikoina asuin kaukaisessa Egyptin maassa, jolle Niili antoi vuosi toisensa jälkeen viljavan sadon. Elin siellä tuhansia vuosia ja hallitsin oikeamielisesti valtakuntaani, joka oli kasvoi mahtavuudessa ihmisten valtakunnan kaltaiseksi. Noihin aikoihin kaikki kissat puhuivat egyptin kieltä ja kävelivät kahdella jalalla. Kissat kävivät kauppaa ihmisten kanssa, samanaikaisesti kun ihmiset raatoivat pelloilla ja käsitöissä ja rakennustöissä. Faarao hallinnoi ihmisten töitä Egyptin maassa samanaikaisesti kuin minä, Nedjem, hallinnoin kissojen kaupankäyntiä.

Vuosi vuodelta näin valtani kasvavan. Kuninkaallisen linnoitukseni aarrekammiossani oli smaragdeja ja timantteja ja rubiineja ja safiireja ja helmiä ja oikeastaan aivan kaikenvärisiä jalokiviä. Puolisollani Bastetilla oli noihin aikoihin tapana päivittäin kylpeä ainoastaan helmistä koostuvassa altaassa. Aarrekammioni erikoisuus valtavan suuri viiden kilon painoinen timantti, jota kutsuttiin Afrikan Tähdeksi ja jota vasten teroitin joka aamu kynteni.

Elämäni suurin jalokivi oli kuitenkin Bastet, Sothis-tähden Neito, jota pidettiin Egyptissä tuohon aikaan ilon jumalattarena. Kenelle hän vain sattuikin naukaisemaan, sitä pidettiin aivan erityisenä siunauksena. Hänen notkeaa uumaansa runoilijat vertasivat kilvan Niilin lootuksen kukintoon. Joka kevät ja joka syksy palatsissani järjestettiin suuret kissojen juhlat, joissa tarjoiltiin kaikille vieraille mielin määrin Niilin kaloja. Näiden pitojen kohokohta oli aina yhtä lumoava, smaragdisilmäinen puolisoni Bastet, joka esitti joka syksy ja kevät uuden, mutta aina yhtä lumoavan tanssiesityksen. Noihin aikoihin Ihmiset kunnioittivat ja pelkäsivät meitä kissoja.


Lopulta valtakuntani mahtavuus Egyptin maassa alkoi olla jopa suurempi kuin ihmisten valtakunnan mahtavuus, jota faarao yksinvaltaisesti hallitsi. Kun Faarao havaitsi tämän omin silmin siinä samassa hänen sydämessään syttyi viha. Faarao ajatteli, että Egyptin maassa voi olla vain yksi mahtava kuningas ja tietysti hän ajatteli, että sen täytyi olla yksin hän, faarao. Samanaikaisesti hiirien määrä faaraon kuninkaallisissa viljasiiloissa, joiden viljasta ihmiset tekivät itselleen ravinnoksi leipää, oli ihmisten kannalta vaarallisesti alkanut lisääntyä Egyptin maassa. Niinpä sangen viekas ajatus virisi vanhan faaron ikivanhassa mielessä, jolla hän päätti ratkaista kaksi ongelmaa kerralla. Hän alkoi juonia kissojen valtakunnan kuninkaan, Nedjemin pään menoksi.

Minun itseni tavoin faaraon Ba- sielu oli kuolematon ja hänenkin Ka-henkensä oli elänyt jo tuhansia vuosia. Tämän johdosta faaraon ensimmäinen hallitsijani oli Elävä Horus, Osiriksen Poika, Kuolematon. Mutta Egyptin maan ihmisten valtakunnan hallitsijalla, faaraolla oli aivan erityinen ominaisuus: Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa hänen luillaan oli tapana käydä raihnaiseksi ja se silloin hänen ruumiinsa alkoi kaivata haudan lepoon . Mutta koska faaraon Ba-sielu ja Ka-henki halusivat kuitenkin yhä elää tässä maailmassa, ne vaelsivat ruumiista ruumiiseen ja niin faarao vaihtoi vuosituhansien kuluessa lukemattomia kertoja kasvoja kuin ikivanha käärme, joka luo nahkansa yhä uudelleen ja uudelleen. Tai kuten Feenix-lintu, joka nousee yhä uudelleen ja uudelleen tuhkasta.

Ruumiillisen kuoleman kohdatessa faaraota, faaraon Ba-sielu vaelsi linnun hahmossa samalla kun hänen Ka-henkensä vaelsi varjona vierellä toiseen , uuteen ja nuoreen ruumiiseen , joka oli tavallisimmin yksi faaraon pojista ja asettui sinne asumaan kun taas faaraon pojan Ba-sielu pakeni linnun hahmossa siitä hetkestä lähtien ruumiistaan Manalaan, kuolleiden asuinsijoille. Koska faarao oli tällä tavalla osittain kuolematon ja osittain kuolevainen, hänen toinen hallitsijanimensä oli Ran Poika, Auringon Poika, koska hän aina vanhuuden illan tullen katosi elävien kirjoista, mutta nousi taas nuoruuden aamun riemulla seuraavana päivänä kuten Aurinko laskee vanhana illalla ja nousee uutena aamulla.

Tämä johdosta faaraolla oli aina kolmaskin hallitsijanimi, joka oli aina sen faaraon pojan nimi, johon faaraon Ba- sielu ja Ka-henki asettuivat kulloinkin asumaan. Se oli siis faaraon silloisen kehon nimi, mutta ei hänen kuolemattoman Ba- sielunsa ja Ka-henkensä nimi. Sen faaraon pojan kehon nimi, jonka aikana faaraon sydämessä syttyi viha kissojen valtakunnan mahtavuutta kohtaan, oli Thutmosis III.

Faarao Thutmosis III: n teki mahtavia sotilaallisia urotöitä ja sankaritekoja ja valloitti suuria maa-alueita, joiden johdosta Egyptin maa nousi mahtavimmaksi ihmisten valtakunnaksi Välimeren piirissä. Mutta mahtavaa kissojen valtakuntaa, joka ei käynyt sotaa vaan harjoitti vain rauhanomaista kauppaa, faarao ei voinut asein alistaa valtansa alle, koska Egyptin maan temppeleiden mahtavat papit kielsivät koskemasta väkivalloin sellaiseen , joka ei itse osallistunut väkivaltaan. Niinpä faarao päätti käyttää oveluutta tähän tarkoitukseen ja päätti haastaa kissojen valtakunnan kuninkaan, siis minut, Kuolemattoman Kissan, Nedjemin vedonlyöntiin, joka käytiin kunniasta, kumpi oli viisaampi Egyptin maassa. Koska pidin itseäni viisaudessa mahtavampana kuin faarao, suostuin tähän vedonlyöntiin.

Kuninkaallinen palatsini sijaitsi tuolloin Memfiissä, Ala-Egyptissä, Niilin alajuoksulla. Faaraon kuninkaallinen palatsi sijaitsi taas Thebassa, Ylä-Egyptissä, Niilin yläjuoksulla. Faarao lähetti viestinviejänsä Thebasta tuomaan minulle papyrukselle kirjoitetun kirjeen Memfiiseen. Kirje oli kirjoitettu hieroglyfein, joita osasin tietysti tulkita. Kirjeessä sanottiin , että kuningas halusi tavata minut mitä pikimmin ja että asia oli tärkeä. Samalla hän ehdotti tapaamisen ajankohdaksi hetkeä juuri ennen sitä hetkeä, jolloin kuun sirppi oli seuraavan kerran yöllä terävimmillään. Hyväksyin ehdotuksen ja lähetin oman viestinviejäni edeltä käsin viemään sanan faaraolle.


Viikset vai parta?


Kun uudenkuun alku lähestyi, lähdin matkaan. Matkustin hyvän ystäväni, Niilin vanhan krokotiilin, Sebekin selässä Niilin yläjuoksua kohti. Matkan aikana varoimme virtahepoja, jotka edustivat noihin aikoihin kaaosvoimia niin ihmisille kuin kissoillekin. Matkan aikana panin merkille, että Niilin sammakot kurnuttivat vimmatusti. “Tietää ukonilmaa”, huomautti Sebek matkamme edetessä.

Perillä Thebassa, jonne saavuin juuri ennen uuden kuun alkua, faarao seisoskeli mietteliäänä palatsinsa edustalla tutkiskellen tähtien liikkeitä ja asemia. Sebek vajosi Niilin syvyyksien pyörteisiin samalla kun minä nousin kuivalle maalle ja astelin faaraota kohti äänettömin kissanaskelin. Kun faarao havaitsi minut ilmielävänä edessään, hän vaikutti ensin yllättyneeltä, mutta tervehti minua sitten ystävällisesti.

-Oi Sinä Kuolematon Kissa, Nedjem, Sinä, joka olet Itse Suloisuus, Sinä, jonka askeleet ovat vilkkaat ja notkeat, turkkisi on kuin Kuutamon kiilloittama Musta Helmi, ja silmäsi ovat kuin smaragdit, viiksesi ovat timanttia, kielesi on rubiinia, Sinä viekastakin viekkaampi pyydystäjä, Sinä, joka teroitat kyntesi timanttiin ja syöt ahnaasti makupalan, Sinä, jonka naukaisu saa aikaan Sothiksen heliaakkisen nousun, Sinä, joka lumoat tähdetkin, Sinä-joka-rakastat-rauhaa-enemmän-kuin-mitään-muuta, Sinä Ylä- ja Ala-Egyptin Mahtavin Kauppias, Sinä Korkea ja Kunnianarvoisa Jumaluus, minä tervehdin sinua!

Vastasin hänelle vähintäänkin samalla mitalla: “Oi sinä vahva sonni, joka nousit Thebassa, Sinä, joka menet taisteluun etkä koskaan peräänny, Sinä, jonka käsi tarttuu jouseensa ja jonka nuolet aina osuvat kohteeseensa , Sinä, joka pysyt pystyssä valtavan rohkeutesi tähden, Sinä, joka tallot muut kuninkaat sandaaliesi alle, Sinä, jonka silmä tutkii kaikki olennot, sinä pysyvä hallitsija kuten Ra taivaassa, Kultainen Horus, vahva voimassa, pysyvä näkyvyydessä, Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas, Menkheperra, Thutmosis, totuuden rakastaja, Amun-Ran rakastettu, minä tervehdin sinua! “

-Kiitän sinua, oi Kuolematon Kissa. Nyt kerron syyn sinulle, miksi halusin tavata sinut tänä uudenkuun yönä, farao lausui.
-Kerro pois vain, Oi Ran Poika, vastasin uteliaana.
-Egyptin maassa on virinnyt väittely, kumpi on viisaudessa mahtavampi, ihmisten kuningas faarao vai kissojen kuningas Nedjem. Meidän on määrä käydä mittelyyn viisaudessamme ja todistaa toiselle, kumpi meistä on viisaampi. Kilpailu käydään kolmen minun esittämäni arvoituksen voimalla, joihin sinun on tiedettävä oikeat vastaukset. Väärä vastaus tuomitaan aina tappioksi. Jos taas tiedät oikean vastauksen, se tuomitaan minulle tappioksi. Palkintona voittanut osapuoli saa toisen viisauden ja voiman sinetin kun taas hävinnyt osapuoli joutuu häpeään.
-Tapahtukoon siis niin, jos se on tahtosi , Oi Elävä Horus. Mutta mikä on tämän sinetin määrä olla?
-Ensimmäisen arvoituksen kohdalla sinetti on joko viikset tai parta. Jos sinä voitat, leikkautan minä partani. Jos minä voitan, leikkautat sinä viiksesi, vastasi farao.
-Tapahtukoon siis niin, jos se on tahtosi. Käykäämme mittelöön. Kerro ensimmäinen arvoituksesi, Oi Ran Poika, vastasin faaraolle ilman pelkoa.
-Pian sytytetään uhrituli kuunjumala Khonsulle läheisen temppelin alttarilla. Tämä tapahtuu juuri silloin kun uuden kuun terävin sirppi ilmestyy pilvien kätköistä. Ensimmäinen tehtäväsi on määritellä, nouseeko savu uhritulesta alas maan päälle vai nouseeko savu korkeuksiin, Oi Kuolematon Kissa.

-Tehtäväsi on harvinaisen helppo. Matkallani tänne Thebaan havaitsin, että Niilin sammakot kurnuttivat vimmatusti. Se tarkoittaa pian tulevaa ukonilmaa. Sateen ja varsinkin ukonilman edellä savu laskeutuu aina maan päälle eikä nouse korkeuksiin, Oi Elävä Horus.

-Onko tämä vastauksesi, Oi Kuolematon Kissa?, kysyi faarao.
-Vastaukseni on: Savu laskeutuu maan päälle.
-Katsotaan, vastasi faarao.

Samassa uudenkuun terävin sirppi ilmestyi taivaalle ja uhrituli sytytettiin. Savu laskeutui maan päälle.

-Havaitsen , että olet juuri menettänyt partasi, Oi Ran Poika, huomautin faaraolle.
-Olet oikeassa, Oi Kuolematon Kissa., vastasi faarao ja sivalsi samassa partansa tikarilla poikki.
-“Parraton faarao!”, ehdin minä jo hieman nauraa. Mutta samassa faarao asetti kuninkaallisen tekoparran leikatun parran tilalle. Sitten hän virkkoi tuima katse silmissään.

“Seuraava mittely viisaudessa käydään seuraavan uuden kuun sirpin ollessa terävimmillään. Pyydän sinua ilmestymään myös tuolloin paikalle, Oi Kuolematon Kissa. Näkemiin ja hyvää yötä. “

Näin lausuttuaan faarao katosi kuninkaallisen palatsinsa kätköihin ja siinä silmänräpäyksessä ukonilma rankkasateineen alkoi. Hetkeä myöhemmin Sebek nousi Niilin syvyyksien virtauksista rantatörmälle. Suupielessään sillä oli sateenvarjo, jonka se oli taitellut papyruksista. Asetin sateenvarjon pääni päälle ja lähdin matkaamaan vanhan ystäväni Sebekin selässä. Niilin myötävirtaan kohti palatsiani Memfiissä.

Vanha velho

Muutaman viikon kuluttua tapaamisestamme faarao lähetti viestinviejänsä uudelleen luokseni papyruskirjeineen, jossa hän kirjoitti seuraavan arvoituksen olevan vaativampi kuin edellinen. Myös panokset olivat tällä kertaa suuremmat, hän kirjoitti papyruskirjeessään hieroglyfein: Voittaja voittaa koko kansakunnalleen ja kaikille sen jäsenille yhdeksän elämää, mutta hävinnyt häviää kuolemattomuuden. Vasta nyt todella ymmärsin, että tässä kilpailussa oli tosi kyseessä. En voinut enää perääntyä , koska sitä olisi pidetty pelkuruutena ja sitä en voinut hyväksyä.

Keskustelin asiasta vanhan ystäväni Sebekin kanssa ja hän ehdotti, että seuraavalla kerralla käyttäisimme varmuuden vuoksi neuvonantajaa arvoituksen ratkaisemiseen. Hän kertoi tuntevansa ikivanhan velhon , joka asusteli autiolla saarella Niilin varrella, peninkulman päässä Khmunin kaupungista , jota kreikkalaiset kutsuivat sittemmin nimellä Hermopolis. Tämä kaupunki sijaitsi Niilin varrella juuri puolimatkassa Memfiin ja Theban välillä. Hyväksyin Sebekin ehdotuksen, sillä pidin neuvonantajan käyttämistä tässä yhteydessä sallittuna. Viisauttahan on myös ympäröidä itsensä toisten viisaudella. Sebek kertoi vielä, että vanhan velho oli yksi seitsemästä viisaasta, jotka perivät ihmiskunnan viisauden aikojen alussa. Niilin rannoilla kerrottiin myös, että vanha velho sai ohjausta ennustuksiinsa itseltään viisauden jumala Thothilta, Kuninkaalliselta Ibis-linnulta. Lähdimme siltä istumalta matkustamaan vanhan ystäväni Sebekin kanssa Niilin vastavirtaan kohti vanhan velhon saarta.

Saavuimme perille keskiyöllä kun täysikuu oli korkeimmillaan. Nousin Sebekin selästä saaren rantatörmälle äänettömin kissanaskelin kun kaunis kuutamo kiilloitti mustaakin mustempaa turkkiani. Lähestyin vanhan velhon majaa ja samassa olinkin jo sen ovella. Koputin ovea ja samassa ääni sisältä kehoitti minua astumaan sisään majaan. Niin teinkin. Sisällä askeettisessa majassa vanha velho istui lattialla. Hän oli pukeutunut nuhjuiseen riepuun, joka peitti hänen kasvonsa. Kerrottiin, että hän ei milloinkaan antanut kenenkään nähdä kasvojaan. Vanha velho tervehti minua sisällä ystävällisesti ja kehotti minua istumaan itseään vastapäätä. Tervehdin häntä ystävällisesti ja istuuduin alas.

“Mikä saattelee sinut tänne, oi Kuolematon Kissa?”, velho aloitti keskustelun.

Kerroin tilanteeni totuudenmukaisesti vanhalle velholle ja pyysin oraakkelia, joka kertoisi oikean vastauksen faaraon seuraavaan arvoitukseen. Velho istui hetken mietteliäänä. Sitten hän tarttui akasiapuun varpuun, jonka piikillä hän pisti itseään sormeen. Sormesta valuvan veripisaran hän pisti suuhunsa. Tämän johdosta hän sai ilmestyksen. Sitten hän lausui sanat:

“Yön siivet suunnistavat äänen heijastuksien perusteella, eivät silmien heijastuksien perusteella.”

Kiitin vanhaa velhoa oraakkelista ja poistuin majasta kuutamoyön sydämeen.



Kuolemattomuus

Kun uudenkuun alku alkoi lähestyä lähdimme vanhan ystäväni Sebekin kanssa palatsistani Memfiistä kohti faaraon palatsia Thebassa Niilin yläjuoksulla. Matkustin jälleen Sebekin selässä. Matkan aikana varoimme virtahepoja. Samalla kun matka eteni panin merkille, kuinka lepakot kiertelivät ilmassa vimmatusti ja pyydystelivät sudenkorentoja. Tässä lajissa ne olivat varsin taitavia. Muistin sen , mitä vanha velho oli sanonut ja aavistin jo, että toinen arvoitus koskisi juuri noita yön siivekkäitä olentoja.

Juuri ennen seuraavan uudenkuun sirpin ilmestymistä Sebek saatteli minut rantakaislikkoon faaraon kuninkaallisen palatsin lähistöllä. Minun noustua maihin Sebek vajosi taas Niilin syvyyksien pyörteisiin. Astelin kohti faaraota äänettömin kissanaskelin ja taas löysin hänet tarkkailemasta tähtitaivaan asemia ja liikkeitä. Hän näytti tälläkin kerralla ikään kuin yllättyneeltä nähdessään minut ilmielävänä edessään. Vaihdoimme ystävälliset tervehdykset. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

“Olen kutsunut sinut tänä yönä tänne mahtavaan mittelöön, oi Kuolematon Kissa. Hävinnyt osapuoli häviää kuolemattomuutensa, mutta voittaja voittaa kansakunnalleen ja jokaiselle sen jäsenelle yhdeksän elämää. Oletko valmis tähän mittelöön? Oletko valmis kuulemaan toisen arvoituksen?”
-Olen valmis. Kerro arvoituksesi, vastasin.

Samassa faarao napsautti sormiaan ja hänen palvelijansa toi paikalle taitellun kangasnyytin. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.
-“Totisesti tiedän, että sinulla on hämärännäköä, oi Kuolematon Kissa! Smaragdinvihreille silmillesi tämä yö on kirkas kuin valkein päivä. Mutta katsopas tätä nyyttiä, oi Kuolematon Kissa! Nyytti sisältää lepakon, jonka palvelijani on pyydystänyt elävänä. Lepakon silmät ovat sidotut tiiviisti kangaspalalla ja narulla. Kun uudenkuun terävin sirppi ilmestyy pilvien takaa, palvelijani avaa tuon nyytin. Toinen arvoitukseni on seuraava: Uskotko jos vakuutan, että kun palvelijani avaa tämän nyytin, lepakko sen sisällä nousee siivilleen ja pyydystää sudenkorennon ilmasta ilman että kukaan poistaa sidettä sen silmiltä? Miten arvaat, oi Kuolematon Kissa?“

Muistin vanhan velhon sanat ja vastasin: “Uskon sinua, oi Kuolematon Horus. Tiedän, että lepakoilla on tällainen salainen kyky. Yön siivet suunnistautuvat äänen heijastuksien perusteella, eivät silmien heijastuksien perusteella. “
-Tämäkö on vastauksesi?, faarao kysyi.
-Vastaukseni on: Lepakko, jonka silmät ovat sidotut, pyydystää kyllä sudenkorennon.
-Katsotaan, sanoi faarao.

Samassa uudenkuun terävin sirppi ilmestyi pilvien kätköstä ja faaraon palvelija avasi nyytin. Sen sisällä oli tosiaankin lepakko, jonka silmät olivat sidotut kangaspalalla ja narulla. Ja siinä samassa silmänräpäyksessä lepakko nousi siivilleen ja pyydysti ilmasta sudenkorennon.
“Olen voittanut!”, huudahdin.
“Totta tosiaankin, oi Kuolematon Kissa. Olet ansainnut kansallesi yhdeksän elämää.”, vastasi faarao tähän.

-“Totta virkot, oi kuolevainen Ran Poika. Yhtä totta kuin tuo kuu, joka ensin kasvaa, saavuttaa täyden loiston ja sitten pimenee. Yhtä totta kuin, että aurinkosi on kerran laskeva taivaanrannan taakse, oi kuolevainen Ran Poika. Yhtä totta kuin, että ruumiisi on kerran kaipaava haudan lepoon ja silloin Ba - sielusi erkanee sinusta linnun hahmossa samalla kun ka-henkesi vaeltaa varjona vierellä ja ne molemmat pyrkivät lentäen vaikeakulkuisen tien perille Manalaan. Jos sen taipaleen tästä maailmasta Manalaan taiten taitat, olet perillä yhtyvä Osiriksen Ba -sieluun ja ka-henkeen. Mutta varo vain, etten ole lähelläsi silloin kun ruumiisi kaipaa haudan lepoon, sillä kissojen luonnossa on pyydystää lintuja!”
“Totta virkot, oi kuolematon Kissa! Luuni ovat jo nyt vanhat vuosikymmenten painosta ja tiedän, että minulla ei ole enää kovin paljon aikaa tässä maailmassa. Mutta siitä huolimatta kerron sinulle nyt, että seuraava mittely viisaudessa välillämme käydään juuri hetkeä ennen seuraavan uuden kuun sirpin ollessa terävimmillään. Pyydän sinua ilmestymään myös tuolloin paikalle, Oi Kuolematon Kissa. Näkemiin ja hyvää yötä. “

Näin lausuttuaan faarao katosi palvelijoineen kuninkaallisen palatsinsa kätköihin ja hetkeä myöhemmin Sebek nousi Niilin syvyyksien virtauksista rantatörmälle. Nousin taas Sebekin selkään ja lähdimme saman tien matkaan Niilin myötävirtaan kohti palatsiani Memfiissä. Matkan aikana lepakot kiertelivät vimmatusti ilmassa pyydystellen sudenkorentoja. Kuun terävin sirppi ja taivaalle juuri tuona yönä noussut kirkas Sothis-tähtönen, jota kreikkalaiset kutsuivat Siriukseksi, valaisivat matkamme kulkua.

Toinen oraakkeli

Muutaman viikon kuluttua tapaamisestamme faarao lähetti viestinviejänsä kolmannen kerran luokseni papyruskirjeineen, jossa hän kirjoitti seuraavan arvoituksen olevan edellistäkin vaativampi. Myös panokset olivat tällä kertaa entisestäänkin suurentuneet, hän kirjoitti papyruskirjeessään hieroglyfein: Voittaja voittaa ylivallan koko Egyptin maassa ylitse hävinneen kuninkaan valtakunnan kun taas hävinnyt häviää koko valtakuntansa rikkauksineen päivineen. Hävinneen osapuolen on myöskin jäätävä palvelijaksi voittaneen osapuolen palatsiin tahtoi hän sitä tai ei. Luvassa oli siis totinen mittelö!

Lähdimme siltä istumalta matkustamaan vanhan ystäväni Sebekin kanssa Niilin vastavirtaan kohti vanhan velhon saarta. Saavuimme perille vanhan velhon saareen täysikuun ollessa taas korkeimmillaan. Saaressa vanha velho otti minut majassaan taas ystävällisesti vastaan. Kun pyysin uutta oraakkelia, velho otti taas akasiapuun varvun ja pisti itseään sormeen sen piikillä. Sormesta valuvan veripisaran hän pisti suuhunsa. Näin hän sai kai tälläkin kerralla ilmestyksen. Sitten hän lausui seuraavat sanat.

“Vasen puoli hopeinen vähenee, oikea puoli kultainen ojentautuu. “

Ymmärsin heti, mihin vanha velho viittasi ja huudahdin: “Kuu!”. Tiesin nimittäin, että kuu oli Egyptin maassa aina vasemmalta puoleltaan valkea kun se väheni, mutta kasvava uusikuu oli valkea oikealta puolelta. Näin oli ollut jo aikojen alusta. Faaraon viimeinen kysymys koskisi siis varmasti kuuta ja sen vaiheita, päättelin mielessäni. Tunsin suurta voitonvarmuutta samalla kun kiitin velhoa oraakkelista ja tein jo lähtöä. Mutta ennen kuin ehdin poistua majasta, vanha velho lisäsi vielä:

“Varokin, että et kompastu omaan nokkeluuteesi, oi Kuolematon Kissa!”

Sanat kaikuivat mielessäni kun tähystin eteenpäin ja Sebek ui Niilin myötävirtaan kohti Memfistä.


Valta Egyptin maassa

Kun uudenkuun alku alkoi lähestyä lähdimme vanhan ystäväni Sebekin kanssa palatsistani Memfiistä kohti faaraon palatsia Thebassa Niilin yläjuoksulla. Matkustin jälleen Sebekin selässä. Matkan aikana varoimme virtahepoja. Tarkkailin taivasta, mutta kuu oli tuolloin pilvessä. Tiesin kuitenkin , että uudenkuun terävimmän sirpin hetki oli lähellä, sillä kolmaskymmenes päivä oli tullut umpeen.
“Kauho rivakammin! Hetki on lähellä!”, käskin Sebekiä. Ja Sebek teki työtä käskettyä.

Matkamme kuluessa ryhdyin pohtimaan vanhan velhon oraakkelia. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä suurempi epäilys valtasi mieleni. Voisiko vanha faarao olla todellakin niin yksinkertainen näin vakavassa mittelössä, että hän kysyisi yksinkertaisesti, kummalta puolelta uusi kuu nousee? Ja mitä enemmän asiaa pohdin, sitä enemmän olin vainuavinani vanhan faaraon juonikkuuden. Entäpä jos vanha velho oli samassa juonessa faaraon kanssa? Pystyinkö lopulta luottamaan edes Sebekiin? Kenties faarao, joka hänkin hallitsi magian salat, oli päättänyt taikuuden keinoin kääntää kuunkierron suunnan? Näin pohdiskelin mielessäni kun matkamme päämäärä lähestyi.

Juuri ennen uudenkuun sirpin ilmestymistä Sebek saatteli minut rantakaislikkoon faaraon kuninkaallisen palatsin lähistöllä. Minun noustua maihin Sebek vajosi taas Niilin syvyyksien pyörteisiin. Astelin kohti faaraota äänettömin kissanaskelin ja löysin hänet tarkkailemasta pilvistä yötaivasta. Ilma väreili jännityksestä. Faaroa näytti tälläkin kerralla ikään kuin yllättyneeltä nähdessään minut ilmielävänä edessään. Vaihdoimme ystävälliset tervehdykset. Sitten faarao lausui seuraavat sanat.

-“Oi Kuolematon Kissa! Tänä yönä ratkaistaan kansakuntiemme ja kuninkuutemme kohtalot! Astu lähemmäs Oi Kuolematon Kissa! Kuule viimeinen arvoituksistani! Vai pelkäätkö? ”
-“En pelkää”, vastasin faaraolle, “Kerro viimeinenkin arvoituksistasi, Oi Ran Poika. “
-“Suuntaa katseesi pilviin, oi Kuolematon Kissa. Siellä pilviverhon takana uuden kuun terävin sirppi on juuri kehkeytymässä. Sinun tehtäväsi on arvata, Oi Kuolematon Kissa, kummalta puolelta uudenkuun sirppi kehkeytyy tänä yönä, vasemmalta vai oikealtako. Miten arvaat , Oi Kuolematon Kissa?”

Haistoin faaraon juonen kuin mädäntyneen kalan. Faaraon ääni uhkui itsevarmuutta. Olin jo täysin varma, että faarao oli taikuudella muuttanut asioiden luonnollisen kulun. Siksi vastasin:

-“Vasemmalta, oi Ran Poika. Tämä kuu pilkottaa vasemmalta ja oikea puoli on varjossa. “
-“Tämäkö on vastauksesi, oi Kuolematon Kissa?”, kysyi faarao.
-“Tämä. Kuu nousee tänä yönä vasemmalta. “, vastasin.
-Katsotaan, sanoi faarao.

Samassa pilviverhot alkoivat taivaalla hälventyä. Lukemattomat sadattuhannet yötaivaan tähdet paljastivat sinä hetkenä surumieliset silmänsä minulle. Kirkkaimpana yötaivaan tähdistä loisti Sothis, kreikkalaisten Sirius. Mutta kuu loisti poissaolollaan yötaivaan kirkkaiden tähtien seassa.
“Oletko taikonut kuun näkymättömiin?”, ehdin jo sanoa faaraolle.
“En, kyllä se ilmaantuu vielä. “, vastasi faarao tähän.

Samassa uuden kuun terävin sirppi ilmaantui taivaankannen laitaan pilviverhon takaa. Ällistykseni oli tuolloin suuri kun huomasin, että Kuun kultainen sirppi oli oikealla puolella. Uuden kuun vasen puoli oli varjoisa puoli. Faarao siis ei ollut syyllistynyt magiaan, eikä luonnon järjestystä ollut rikottu.

Sitten faarao lausui seuraavat sanat. “Kuten huomaat , oi Kuolematon kissa, Uusi kuu nousee aina oikealta puolelta. Vasen puoli hopeinen vähenee, oikea puoli kultainen ojentautuu. Tämän johdosta olet juuri hävinnyt koko valtakuntasi ja voimasi ja kuninkuutesi minulle ja sinun itsesi on puolisoinesi tästä päivästä lukien palveltava minua palatsissani siihen päivään saakka, jolloin ruumiini kuolee. Sen jälkeen kun Ba-sieluni eroaa ruumiistani ja ka-henkeni kulkee varjona vierellä, olet vapaa. “

“Voi!”, huudahdin.

“Koska minulla on nyt valta yli kissojenkin, annan minä nyt kissoja koskevan mahtikäskyni. Ensimmäinen kansakuntaasi koskeva määräykseni on , että kissat eivät enää saa kävellä kahdella jalalla Egyptin valtakunnassa eivätkä käydä kauppaa. Heidän on käveltävä tästä päivästä lukien nelinkontin , sillä se on heille sopivampaa. Heidän tehtävänsä on nimittäin tästä päivästä lukien asua ihmisten kodeissa ja pyydystää siellä hiiriä, jotka ovat Egyptin maan todellinen riesa. Sinusta , Nedjem, minä teen kuninkaallisen palatsini hiirenpyydystäjien kenraalin. Mitäs tähän sanot?”

“Voi!”, huudahdin toisen kerran.

“Jos taas kissan isäntä tai emäntä kuolee ennen aikojaan, on kissa kaikinpuolin vapaa kulkemaan missä lystää. Mutta olipa kissa vapaa tai kotitalouden jäsen, hänen on tästä lähtien aina pyydystettävä hiiriä. Kissat eivät saa enää puhua Egyptin ihmisten kieltä, sillä he kuitenkin käyttäisivät sitä vain väärin juoruillakseen keskenään ihmisten asioista. Hieroglyfien tulkitsemisen taidon he sen sijaan saavat säilyttää, mutta he pitäköön tämän taidon kaikilta salassa vähintään seuraavat kolme tuhatta vuotta! ”

“Voi!”, huudahdin kolmannen kerran.

“Mutta kuolemattomuutesi saat säilyttää Oi Kuolematon Kissa. Ja koska kissat olivat kerran mahtavia silmäätekeviä Egyptin maassa, annan kuninkaallisen määräykseni varjella ja kunnioittaa kissojen henkeä kaikissa olosuhteissa. Kissat saavat säilyttää yhdeksän henkeään, koska sen sinä heille rehellisesti ansaitsit, mutta kun kissa menettää viimeisenkin hengistään, kaipaa hänenkin Ba- sielunsa Manalaan. Mutta se ihminen, joka riistää kissalta tämän yhdeksännen hengen, sitä on rangaistava kuolemalla ja hänen muistonsakin on pyyhittävä aikakirjoista. Voi häntä! Tämä olkoon tästä lähtien Maat Egyptin maassa niin totta kuin minä olen faarao. ”.

Tämän lausuttuaan faarao oli vaiti. Samoin vaiti olin minä. Samassa uhrituli kuunjumala Khonsulle sytytettiin läheisen temppelin alttarilla.

Thoth ja profetia

Kun uhrituli sytytettiin kuunjumala Khonsulle läheisessä temppelissä, lankesin minä nelinkontin faaraon mahtikäskyn voimasta ja ymmärsin, että näin oli minun tästä lähtien kuljettava elämäni jokaisena päivänä.

Faarao suki tyytyväisenä tekopartaansa. Samassa vanha velho ilmestyi vanhoissa rääsyissään uhrisavun patsaasta ja asteli savupatsaan keskeltä minua ja faaraota kohti. Kun velho oli astellut eteemme, hän riisui peittävän rääsyn kasvojensa edestä niin, että näimme hänen salatut Ibis-kasvonsa.

“Thoth! Itse Kuninkaallinen Ibis-lintu, Viisauden Herra!”, huudahti faarao , joka oli yhä vierelläni. Omasta suustani en saanut aikaiseksi kuin surkean naukaisun. Sitten Thoth lausui seuraavat sanat.

“Voi sinua Kuolematon Kissa! Etkö kuunnellut viisauden ääntä? Katso nyt, minkä sait aikaan itsellesi! Kompastuit kerrankin omaan viekkauteesi! Hallitsit kerran mahtavaa imperiumia, mutta nyt se katoaa kuin usva tuulen tieltä. Olet kuin Aamutähden Poika, taivastakin ylemmäs kurkotit, mutta alas maan päälle lankesit! Totisesti putoat korkealta! Silmäsi ovat herkät pimeässä, mutta etkö näe sitä, mitä tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa aivan edessäsi? Etkö tiennyt, että vanhojen jumalien mahti on heikentymässä? Emme voi enää vaikuttaa taivaankappaleiden liikkeisiin.

Ja kun aika on täysi, tulee syntymään uusi Jumala, nuori ja vahva hän on, Leijona Juudaan suvusta. Hän tulee hallitsemaan suvereenisti jumalten kokouksessa. Tämän maailman valtiaat ja ruhtinaat tulevat halveksimaan häntä, papit ja ylipapit tuomitsevat ja huiputtavat hänet kuolemaan ja hän matkaa alas Manalaan. Mutta hän on heitä taitavampi, hän huiputtaa jopa kuolemankin. Hän on Tosi Ihminen, Tosi Jumala. Hänen voimansa eivät ehdy. Hänen nimensä on Kristus, Elävän Jumalan Ainoa Poika.”


Tämän lausuttuaan Thoth käveli takaisin savupatsaaseen ja katosi.

Näin kissa kertoi tarinansa.