Jari O. Hiltunen,
Pori


Sotaorvot kertovat elämästään ilman isää

Koruttomia näkökulmia sota-aikoihin

Isän ikävä. Sotaorvot kertovat. Toim. Timo Malmi. Atena Kustannus 2001. 200 s.

Kirjailija-toimittaja Timo Malmi (s. 1948) on julkaissut keväällä mittavan teoksen sotaorpojen ja -leskien kokemuksista sodan jälkeen. Teokseen Malmi on koonnut yli kolmenkymmenen sotaorvon puheenvuorot. Orpojen puheenvuoroissa heidän äitinsä joutuvat sivuhenkilöiksi, joihin jokainen viittaa omien muistojensa rinnalla. Malmin teoksessa kukaan sotaleski ei siis puhu omalla äänellään, vaan lastensa kautta. Isän poismeno korostuu kivuliaana kokemuksena kenties enemmän tytöillä kuin pojilla. Eräs tyttö menetti sota-aikana molemmat vanhempansa, mutta kertoi kaivanneensa pelkästään isää jälkeenpäin! Sotaleskiä on arvioitu olleen noin 30 000. Sotaorpojen määrä oli noin 50 000. Isän ikävä sisältää koruttomia kertomuksia sodasta lapsen silmin katsottuina. Kertojien mielissä sodan kohtalokkaat tapahtumat pyörivät toisen käden tiedon varassa, tarinoina kunniakkaasta uhrista isänmaan puolesta.

Sodan ja rauhan jalat

Kiintoisasti kirjan kannessa todetaan, että sotaorvot jäivät sekä sodan että rauhan jalkoihin. Monelle sotaorvolle jälleenrakennusaika Suomessa ei muodostunut kovin auvoiseksi, kun muut lapset löivät orvon otsaan isättömän leiman. 1960-luvusta eräs sotaorpo kuittaa, että silloin suomalaiset eivät suhtautuneet sankarivainajiin kovinkaan kunnioittavasti. Silloin monet sotaorvot vaikenivat taustastaan mieluusti. Sotalesket eivät jääneet tuhraamaan kovan kohtalonsa masentamina, vaan rakensivat kovalla työllä kodin perheelleen ja hankkivat leivän. Yleensä lesken ja orpojen avuksi tulivat lähisukulaiset, jotka auttoivat pahimman ajan ylitse. Yhteiskunnan murrosvaiheet kohtelivat leskiä ja orpoja eri tavoin kuin muita suomalaisia. Nämä osallistuivat maan rakentamiseen mallikelpoisesti, jopa suurin uhrauksin, mutta vaurastuivat huomattavasti hitaammin kuin muut perheet, kun yksinhuoltajien pienet tulot riittivät hädin tuskin elämiseen. Malmin teos osoittaa konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti sodan jälkeisten aikojen väriä. Sekä aikuiset että lapset tekivät työtä hartiavoimin, itseään säästämättä ja lomia pitämättä. Köyhiä avustettiin laajoilla kampanjoilla. Elintarvikkeita säännösteltiin tiukasti. Ruokavalio oli yksipuolinen, laajat kulkutautiepidemiat riehuivat. Lähes joka perheestä joku lapsista menehtyi tuberkuloosiin, kurkkumätään, hinkuyskään tai lavantautiin.

Rakkaustarinat

Isättömyys oli musta varjo kehitysikäisten lasten ja nuorten yllä ja johti monen varhaiseen itsenäistymiseen. Jollekin orpotytölle isähahmon puute oli syynä epäonnistumiseen aikuisena miessuhteissa. Mika Waltarin kuuluisaa ajatusta mukaillen taivaallinen ja maallinen rakkaus vei sotaleskien ajatuksia pois kaipuusta sankarivainajia kohtaan. Monelle leskelle kristillinen maailmankatsomus oli suuri tuki koettelemusten keskellä. Monet puolestaan avioituivat uudelleen toisten rintamamiesten kanssa. Isän ikävä on aika surullista luettavaa sen vuoksi, että sekä kauniisti että huonommin alkaneet rakkaustarinat ja lapsuudet jatkuvat aina verraten samalla tavalla, ankeuden ja kurjien olojen äärelle. Siitä alhosta useat nousivat, toiset taas masentuivat loppuiäkseen.

Kokonaiskuvat

Isän ikävä laajenee varsin kokonaisvaltaiseksi kuvaksi 1940-luvun Suomesta. Vaikka vaaran vuosien rinnakkaiseloa suuren itänaapurin kanssa teos ei tuo esille kovinkaan konkreettisesti, leskien ja orpojen rinnalla tulevat esille varsinkin maalaisyhteisöjen muut jäsenet. Malmin teos näyttää havainnollisesti sen, että sodan arvet kirvelsivät syvälti kaikkia kansankerroksia. Useat hengissä selvinneet rintamamiehet olivat sisäisesti rikkinäisiä, hermonsa tyystin menettäneitä. Kun sotaleski suri varojen niukkuutta perheenelättäjän kaaduttua siellä jossakin, naapurin rouva saattoi surra samaa alkoholisoituneen miehensä vuoksi. Huomionarvoista on se, että moni sotalapsi on selvittäessään rintamalla kadonneen isänsä kohtaloa kohdannut suomalaisviranomaisten penseyttä, ajoittain jopa vastarintaa. Tietoja ei ole haluttu antaa eikä taustoja selvittää. Moni haastatelluista kertoo muistelleensa isäänsä sädekehän kantajana, jonka ihmisyys on auennut orvolle vasta vuosien jälkeen. Malmi on löytänyt koko joukon niitäkin, jotka syntyivät vasta isänsä kuoleman jälkeen. Näille orvoille ei jäänyt isistään minkäänlaista omakohtaista muistikuvaa.