Katariina Saarinen
Ulvila

runoja


Varokaa tulen tekemistä,
joki voi syttyä palamaan!
Koneita laskeutuu kentälle
jolle toiset ovat murskautuneet
pelon väristä vettä tulee hanoista
ja lasit tummuvat
oksennetaan mustikkakeittoa
jotkut odottavat toisia kuutamoita
taivaalla on yö
uneni kestää viidestä seitsemään aamulla

* *

Sinulla on viisaat hiukset
kaarevaa selkääsi koristaa seitsenmetriset siivet
kulmakarvoistasi haluaisin nyppiä nuo orvokit
ja huuliesi ääriviivoista
tehdä omille kasvoilleni kehyksen

* *

Kostea haave
toteutumattomuus on lasiseinä
tahtomattani
teet vedestäni usvaa

* *

Sumua on taivaanrannassa
ja minussa
mikään ei kätkeydy siihen helpommin
kuin tyhjyys

* *

Kosketin sormenpäitäsi kerran salaa
   huomaamattasi
     varastin sinua
solujasi imeytyi minuun
kromosomit jakautuivat kahdeksi
        ja yhdistyivät yhdeksi
minun tuli pala sinua
           ota se pois
           ennen kuin haluan lisää

* *

Olisinko onnellisempi jos sinua ei olisi ?
jos en janoaisi
     päästä pulahtamaan silmiesi siniseen järveen
     ja kiipeämään ylös pitkää runkoasi
Olen voimaton kuin ylöspäin pyrkivä pisara
     putouksen kuohuissa
et näe minua siltä kaikelta vedeltä
joka pursuaa minusta
        se on suolaista
               et halua maistaa

* *

Ääniä alhaalta maailmasta
istun oraakkelina kuuntelemassa
parantamassa itseäni ihmisiltä

Valoja syttyy ja sammuu
kuin ajatuksiakin
ja minua kiertävät pilvet
jotten näkisi itseni ulkopuolelle

Minä, oma Apollonini
missä ovat papittaret
Nyt ei kukaan tulkitse
kieltäni, puhettani,
viisauttani
Puumuuri minulla on
mutta sen kaatuessa
olen taas väärintulkittu jumala

* *

Kuu kiusaa päivää heittelemällä tähtiä
auringon niskaan.
Silti valo puskee pimeän pois yön jälkeen.

* *

Ehkä jonakin päivänä
herään siihen että olen kuollut.

Silloin ympärilläni on haalean keltaista sumua
enkä minä ole minkään värinen.
Astun alas vuoteesta
mutta lattia on muuttunut joeksi
ehkä toivon hukkuvani,
ehkä hirttäydyn hiuksiini
mutta haluan herätä
ennen kuin nukahdan.