Virpi Salo
Reposaari

Kiireiset pakenevat


1

Kiireiset pakenevat
tyhjistä huoneista.
Tytöt kauniina
hiukset kammattuina.
Aina.
Istumassa
rivissä
melkein sylikkäin.
Peiliensä edessä
ne odottaa,
näyttöpäätteiden
edessä. Peilit.
Odottamassa.
Talvi tulee talojen välistä
kuin hopealepardi
valokiilasta.

Nyt herään.
Tuli on lämmittänyt käteni
kivulla.
Miksi pidät kelloa ranteessasi,
sinistä paitaa joka on
tutumpi
kuin vieras maailma,
se, joka avautuessaan
muuttuu muistikuviksi.
Elämästä
ennen syntymää.

Luulinpa olevani
yksi
niistä
jotka
seisoivat
palkintokorokkeella
ennen puoliväliä.
Nyt on vaikea muistaa
huolehtia suupielistä.
Muista pestä vaatteesi!

Talo tärisee
kun joku kulkee ohi.
Tuijotetaan seinään
ilmestyviä halkeamia
ja kuunnellaan koiraa
joka hautaa päätään
siniseen ruohoon.

Ovella seisoo talvi
nojaten ja kuunnellen.
Puhutaan ja puhutaan, kunnes
tapahtumat lakkaavat tapahtumasta.


2

Kasvatin siemenistä
pieniä lapsia
kudoin ne
rikkinäisistä lapasista
suljin keittiökaappiin
oikeanväristen ovien taakse.
Ja suljin.
Sitten oli äänetöntä
ja tyhjääkin.
Laatikot vain täyttyivät
hyvistä
ja opettavaisista
tarinoista.


3

Kahvi kuin korkkiruuvi kitalaessa
tie kuin vapaalla kädellä vedetty viiva.
Helppo kulkea

kuin hiuksia kampaisi

saapumisen jälkeen
kun väsymys on poissa
juostaan
vettävaluvissa katakombeissa
haistellaan
luiden heiveröistä kuolemaa.

Kristus oli isompi
kuin muistinkaan.
Joku teki sen kivestä.

Ruumis ( sinun)
raahautuu verkaan kiedottuna
kuin katumus
pitkin jalanjälkiäni.


4

Lempeästä karitsasta kasvoi
ulvova peto.
Nälkäänsä se söi
omat kyntensä
janoisena valutti
Kyyneleitä ja Kyyneleitä.
Sille tuotiin lahjoja
paljon käyttökelvotonta kauneutta.
Eikä se ollut joukossa yksin
ei koskaan
vaikkei ymmärtänyt
mitä sanottiin.
Vain yksi Voittaa.
Julmuudellaan:
Se Kaikkein Pahin
joka nukkuu silloin
kun muut valvovat.

Ja ne muut
kiittävät vielä kauan
sitä yhtä
nahkansa pelastamisesta.


5

Vedettiin viimeiset metrit
sumuista merta.
Kylmyys oli rauta ja häly,
hiljaisuus juoksi piiskattuna
kunnes kompastui
kaivajien käsiin.
Löytöjä maasta
multien ja saven alta
vedestä, merestä
keksittyjä sanoja
jotka tarttuivat
kuin kalat verkkoihin.
Liberian Sampi!
Vai mikä lie
ihmisten ihmeteltävänä.
Kuolleita
ja
kuolleista herätettyjä.


6

Multaa ja maata
ruostunut lapio
paperinkokoinen vuode.
kotiinpaluu kuin istuisi
ahtaalla tuolilla.
Ryppyiset terälehdet
nahkiaissormet.
Ei lennä,
ei sada.
Ilma on ilmaa
siiveniskuja
laskutelineitä.
Ja aikaa
käydä kauppaa
aamiaispöydissä,
kannatella
solujen
arvaamattomia
tienhaaroja,
hautoa
jääkarhun munaa
vastaheränneen
hengityksessä.
Se on se
hullun runo,
köyhyys
joka
on
(leivänmuruista kudottu)
saavuttamaton
nauru.


7

Siihen aikaan metsissä oli vielä lunta
ja lapset tehtiin lasikuidusta
niin kuin suksetkin.
Siihen aikaan jänikset
juoksentelivat ympäriinsä
ilman kenkiä
ja oksat piiskasivat kavalasti
jos vauhti oli kova.
Siihen aikaan
minä uskoin,
niin kuin lapset yleensä,
että sukseni taipuvat
vaikka kaksinkerroin,
ilman, että ne menevät
poikki.