Kari Miettunen,

Oulu,

Oululainen kulttuuriantropologi Kari Miettunen ei leikkinyt pienenä hautausmaalla, silti hän kirjoittaa runoja. Hänen lempirunoilijansa on Petteri Lappalainen, joka ei ole koskaan kirjoittanut yhtään runoa.



On tapahtunut vallankumous.
Minä tein sen nukkuessani,
huutaa vanha mies.
Minä uskon.


Saunatonttujen ja isojen poikien välissä idylli

lapsena sitä ei huomannut
äiti käveli hiljaa takapihalla
edestakaisin itsensä läpi

pyykkinarulla rivissä
kuiviin väännetyt unet

keittiössä isä nieli pureksimatta
suuren suomalaisen kirjakerhon
kuukauden kirjaa

pihapuun oksia liikutti ujosti
pieni reikä myrskyn palkeissa


paté

mies inhoaa nimeään
jonka pappi lotrasi ohimoille

jokaisessa iloisessa satamassa
odottaa jäinen ja pimeä tori

ajatukset merimiessolmussa
huutaa nimeään ulapalla

merenpohja sukeltaa pintaan
mies juo vaahdon
nainen meren


polkuauto

pakkasaamu, seinän takana
poljetaan ihmistä käyntiin


ulkona suojelusenkeli nojaa lapioon
monttu auki, maanantaikappale


peittelen karjalanpiirakat uuniin
hellästi kuin omat lapseni


olen yrittänyt totutella tähän hämärään
parannellut selkää joka jäykistyi
kun kumarruin poimimaan
pudottamasi nenäliinan



neon

katsella kaksi tuntia pimeästä ikkunasta
keksiä vastapäisen ravintolan nimestä
viisikymmentä sanaa
erisnimiä ei hyväksytä
hiipiä takaisin viereesi nukkumaan


Flegm.

Kaatuneiden muistopäivänä liput liehuvat laiskasti
en minäkään jaksa nousta kuin puoliväliin
eilen nyrjähti nilkkakin kun maailma keinahti
veit painosi verran kultaa mukanasi


verhoista

tiedän että horjahdit tänne
jonkun toisen unesta
kapealta sillalta
hyppäsitkö

kaada vähän lisää valoa
tähän himmeään lasiin
en pelkää enää mitään
olen sytyttänyt verhot palamaan


tavallaan ahdasta

jos aiot heittää henkesi
heitä se vastatuuleen

pisara elämää kasvoille
yksi pisara riittää kahdelle

sinä olet amputoimaton raajani
aavekipu kruunun ja klaavan välissä

tuoksut kankaille
joita rakastin lapsena
kun hengitän sinua
minusta tulee aikaa


Sinun keittiösi ikkunoihin yöperhoset lentävät kilpaa

sinun keittiösi ikkunoihin yöperhoset lentävät kilpaa
lämpö kurkottaa kuistilta metsään
tuulessa tuoksuu se mitä en osaa kirjoittaa

rannassa vene odottaa puun kärsivällisyydellä
minä en odota vaan potkaisen itseni vesille
uin selkääsi pitkin sammakkoa

sinun hengityksesi sulattaa jäävuoren
jonka huipulla olen syntynyt

joskus otan syliini kauneimman kenkäsi
ja mumisen lempinimiä joita olen
antanut sinulle näinä vuosina