Olavi Peltonen
Kauvatsa

Häkki-ihminen


Se tuli kolmantena päivänä kaupungista. Autosta lensi pihamaalle tyhjä kahvilikööripullo ja uusi kirves.

Väistin. Väistellään vielä iltaan asti mutta ei yhtään enempää, ajattelin.

Se tökkäsi kirveen hintalapun mulle otsaan ja sanoi, että sen hintainen minäkin olen. Jos sitäkään enää.

Se komensi mut lämmittämään vanhan saunan.

Tarkistin ensimmäiseksi, että ikkunan haat olivat auki ja naurisveitsi paikoillaan pesupenkin alla ja sytytin sitten kiukaan alle valkean.

Jukan varjo häälähti ikkunassa. Nousin ylös ja odotin. Se meni kuitenkin ohi. Tarhoilta päin alkoi kuulua Jääkärinmarssia valssina.

Pumppusin käsipumpulla veden muuripataan ja sytytin senkin alle valkean. Mieleeni nousi myöhäissyksyn päivä kauan sitten. Katselimme salaa kun äiti vispasi verta ja isä raakasi kuollutta sikaa.

Tarhalta kuului rehunjakokoneen säksätys. Menin sisälle. Luin hätäisesti kaksi parin vuoden takaista kirjettä mutta en saanut niistä enää voimaa.

Se tuli juosten tarhalta. Mä arvasin. Se sanoi näyttävänsä ja niin mentiin tarhalle pitkin askelin. Sen käsi puristi mua niskasta niin, että silmissä kipunoi.

Ketut ryntäilivät häkeissään. Jukka töni mua edellään ja huusi.

- Ooksä saatanan vosu rakentanu ittelles häkin. Sitä kokeillaan ny sitte.

Olin askarrellut tyhjässä kuivurissa aina kun Jukka oli ollut reissullaan. Neljä ketunhäkkiä yhdistämällä olin saanut aikaiseksi häkin ihmiselle. Tuleva asukas oli ollut koko ajan tiedossa. Se oli vaatinut aikaa, hikeä, rautalankaa ja isojen katkaisupihtien käyttöä. Sen siirtäminen sinikettujen kanssa samaan riviin oli vaatinut myös kirvesmiehen kykyjä mutta siitäkin olin selvinnyt aamupäivän aikana.

Sain nyrkistä iskun takaraivooni vähän ennen rehukärryjä. Sillä vauhdilla pääsin ohi kärryjen ja niiden toiselle puolelle. Potkaisin Jukkaa takaapäin haarojen väliin.

Se kiemurteli häkkikäytävällä kuin käärme muurahaispesässä ja mölisi. Ketut hyppivät lepakoina häkeissään.

Otin orren päälle piilottamani hiekalla täytetyn sukan, hyppäsin hajareisin Jukan päälle ja humautin sitä päähän. Se veltostui heti.

Näinkö helposti se kävikin, ihmettelin hetken. Päätin kiittää velipoikaa neuvoista ja lähettää sille tupakkarahaa sinne puikkojen taakse.

Siirsin rehukärryt käytävän päähän. Ketut tarkentelivat katseitaan ja rauhoittuivat. Jukka oli seitsemänkymmentä kiloa velttoa lihaa mutta mä sain sen häkkiin kahden sileän lankun avulla. Hain Abloy-lukon häkin oveen ja nippasin avaimen pajukkoon.

Kävin lisäämässä puita saunan pesiin. Ruokin loput ketut ja Jukan. Se alkoi heräillä. Silmät tuijottivat, suu yritti muotoilla sanoja mutta äly ei näyttänyt vielä toimivan.

Nostin matkalaukut vinttikomerosta ja täydentelin niitä. Minkkiturkin jätin paikoilleen mutta muita parempia vaatteita pakkasin vielä muovikasseihinkin. Lisäsin käteisvarojani Jukan keittiön komeroon piilotetusta kassakaapista. Se oli helppoa. Tiesin katsoa numerosarjan pöydän kannen alta, sinne teipatun pistoolin vierestä.

Tarhalta kuului vaimeita möläyksiä kun menin saunaan. Kylvin kaikessa rauhassa. Sain olla lauteilla omissa enkä toisen määräämissä asennoissa. Nautin lämmöstä, tilasta lauteilla ja siitä, että minun ei tarvinnut jakaa itseäni.

Pukeuduin uuteen kotelomekkoon ja meikkasin huolella. Nostin matkalaukut autoon. Otin takakontista Jukan viinakassin ja keittiön kaapista nipun mehupillejä.

Oli raapivan kivaa kuunnella kun Jukka valitti, mölisi ja kiroili häkissään. Puhe oli tutun jakomielistä. Olin vuoroin huora ja kulta rakas. Häkki kolisi ja heilui hänen potkuistaan mutta se kesti. Pyysin, että hän ei metelöisi niin kovasti. Ketut häiriintyvät ja karva jää himmeäksi. Hän haistatteli.

Kerroin hänelle, mitä mieltä loppujen lopuksi olin koko elinkeinosta. Myönsin olleeni häneen rakastunut ensimmäisinä yhteisinä viikkoinamme. Annoin tunnustusta hänen kirjoitustaidoistaan. Kauniilla tarinoillaan hän varmasti saisi jonkun muunkin vielä lankeamaan. Mahdollisuuksia siihen näytti olevan vain kovin vähän jos ollenkaan.

Murhaaja. Murhasit poikasi. Tapoit nyrkeillä poikasi minun sisääni, kuiskasin hänelle monta kertaa vaikka sanat räjähtelivät sisälläni. Jukka huusi minua valehtelijaksi ja huoraksi, mitäpä muutakaan.

Huomautin, että ketut olivat jo ruokansa syöneet mutta se ei. Jukka meinasi tukehtui sylkivaahtoonsa. Näytin viinakassia ja kysyin, tahtoisitko juotavaa. Sen silmät syttyivät ja suusta kuului hörähdys.

Avasin pullon. Kaadoin siitä osan häkin katon läpi Jukan päähän. Se avasi suunsa ja kurlutti. Avasin kaksi muuta pulloa, työntelin niihin muutaman mehupillin ja asetin ne häkin oven eteen niin, että Jukka pystyi imemään mutta jos hän potkisi ovea niin pullot kaatuisivat.

Poltin pari tupakkaa ja muistelin monien mustelmieni syntyvaiheita. Valittelin syvästi, että emme voineet hyvästellä kädestä kun verkko oli niin pienisilmäistä. Toivotin vielä hänelle voimia huutaa niin kovaa, että joku tulisi ruokkimaan. Lähin naapuri oli peltoaukean toisella laidalla joten saisi siinä parastaan panna harjaantuneempikin huutaja.

Minä lähdin. Jukan ääni lakkasi kuulumasta kun vedin auton oven kiinni. En katsonut taakseni.

Lentokentältä soitin Jukan naapurille, toiselle turkistarhaajalle. Kerroin, että olimme Jukan kanssa joutuneet pieneen kolariin. Sairaalassa oltaisiin ehkä muutama päivä mutta ei muuten mitään hätää. Pyysin häntä maksua vastaan ruokkimaan meidän ketut. Hän lupasi mennä heti aamulla. Sanoin, että hän voisi mennä vasta illalla.