Kaarlo Kankaanpää
Pori

Opiskelee Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian Esittävän taiteen koulutusohjelmassa, joka valmistaa teatteri-ilmaisun ohjaajia. Hänen tekstejään voi lukea myös Uusien kirjoittajien kirjasta (Satakunnan taidetoimikunta, 2001).

Kriisinpoikanen

- Mihinkäs Saimin tekohampaat on hävinneet, hoitaja kailotti.
Se seisoi sängyn vieressä. Oskari meni kauemmas sängystä, toisen, tyhjän sängyn viereen. Kammottava hirviö oli karannut laboratoriosta, jossa se oli luotu ja riehui nyt kaupungin kadulla. Alfaryhmän sotilaat oli hälytetty ja ne saapuivat juuri kun hirviö riepotti autoa hampaissaan.
- Pyyhitään vähän. Onko tuo Saimin lapsenlapsi?
Hoitaja puhui kuin lastenohjelman täti.
- Toin Saimille ruokaa, mutta ne hampaat täytyisi löytää ensin.
Hirviö huomasi sotilaat, jotka olivat ryhmittäytyneet hyökkäyskolmioon. Vasta nyt he näkivät, kuinka kammottava olio se oli: Paksut jalat kuin puuta, harmaanruskeaa suomua, johon koskeminen saattoi jo viiltää haavan, viiden metrin korkeudessa heilui leikkimökin kokoinen pää ja siinä jättimäiset kellertävät hampaat, silmät myrkynvihreät ja käpälissä kynnet, joilla oli pituutta ja leveyttä kuin mummun sängyllä. Häntänä heilui karvaton tynkä kuin koiralla, sen kehittely oli jäänyt kesken, eikä sen heiluminen ollut ystävällisyyttä.
- Ampukaa, komentaja huusi, mutta sillä hetkellä hirviö henkäisi heitä kohti paksua mätien kananmunien hajua, joka sai sotilaat horjumaan ja heikoimmat oksentamaan. Joku ampui itseään jalkaan, se oli ainoa laukaus joka kuultiin.
- Ei niitä kannata tekohampaita keskellä päivää riisua ja jos riisuu niin jättää käden ulottuville. Ja onpas tämä pöytäkin sekaisin…
- En ole sekoittanut, en ole.
- No en minä sillä…
- Täällä kulkee kaiken maailman rosvoja yötä päivää, saa henkensä edestä pelätä…
Sotilaat ampuivat minkä ehtivät, mutta luodit kimposivat helposti takaisin. He väistelivät niitä ja toisiaan; joku sai olkapäähänsä haavan. Huudettiin ja kirottiin, kasvot kiilsivät hiestä. Asfaltti suli niistä kohdista, joihin hirviö oli hengittänyt. Se ei tuntunut luoteja edes huomaavan.
- Tämähän on ihan myllätty, huusi hoitaja kädet puuskassa kuin äiti joskus isälle: - Kaikki nurin. Ja missä Saimin lääkkeet on?
- En ole syönyt, eikä näillä käsillä saa mistään kiinni…
- Onpa ponteva poika, oikea pikku atleetti. Missä hänen äiti on?
Oskari ei kuullut. Hirviö raapaisi siivun viereisen kerrostalon seinästä ja mutusteli sitä kuin pullaa. Kammottava rouske viilsi kaikkien korvia. Syntyneeseen aukkoon ilmestyi mies, joka katosi nopeasti nähtyään mistä oli kyse.
- Nälkä, sanoi mummu.
- Saimi odottaa että hampaat löytyy.
Hoitaja kurkkasi sängyn alle juuri kun Oskari katsoi taakseen. Sen peffa oli valkea ja leveä. Oskaria pelotti. Tuo jos tulisi päälle ei jäisi jäljelle kuin verinen lätäkkö. Onneksi kadulle ajoi panssarivaunu, joka toi kaasunaamareita tykkiinsä ripustettuna. Muutakin raskasta aseistusta oli jo matkalla.
Panssarivaunu ampui hirviötä suoraan mahaan. Se ärähti ja sen mahaan tuli repeämä, josta valui vihreänkeltaista mönjää. Se haisi samalta kuin sairaalan käytävä, mutta vahvemmin. Taas oksennettiin, joku sotilaista pyörtyi.
- Mihin ne on voineet hukkua?
Hoitaja katseli valkeita, tyhjiä seiniä kuin niiltä vastausta hakien.
- Nälkä, sanoi mummu.
Hirviö mylvi niin että kaupungin ikkunat helisivät. Sotilaat ryhmittäytyivät uudelleen ja tulittivat kiivaasti. Perääntyessään hirviö astui jäätelökioskin ihan lyttyyn. Tyttö sisällä taisi kuolla. Kohta hirviökin kuolisi ja kaikki olisi hyvin.
Asfaltti suli harmaaksi loskaksi kuin lumi. Sotilaat liukastelivat, jotkut jäivät siihen kiinni. Kaikki ampuivat raivon vallassa: kaupunki oli tuhottu ja ihmisiä kuollut, tuo möhkäle oli syönyt ja repinyt kaiken ja johonkin oli osunut panssarivaunun harhalaukaus. Kohta hirviö tapettaisiin ja poltettaisiin. Sen tuhka jäädytettäisiin ettei se enää heräisi.
- Jaaha, hyvää päivää.
- Päivää. Meillä on täällä kriisinpoikanen käynnissä.
Äiti tuli. Sillä oli sämpylä ja mehua. Oskari kääntyi ja sillä hetkellä, ratkaisevalla hetkellä hirviö imaistiin taivaaseen.
- Hei, hän kiljaisi, mutta kukaan ei kuunnellut.
Mummu söi hirviön tyytyväisen näköisenä. Hoitaja keräsi sotilaat kuppiin ja naureskeli, äiti torui Oskaria. Mummu söi ruokaa, äiti auttoi sitä.
Mehu ehti lämmetä ennen kuin Oskari sai juoda.