Aksu Piippo


+ on syntynyt Kuopiossa vuonna 1975.
+ opiskelee Tampereen yliopistossa teatterin ja draaman tutkimusta.
+ on ohjannut teatteria mm. Tukkateatterissa ja Kuopion Ylioppilasteatterissa.
+ on kirjoittanut novellien lisäksi tekstejä näyttämölle, radioon ja uusmediaan.

Maire


Huurteinen asvaltti sihisi Mairen polkupyörän renkaiden alla. Psykiatrisen sairaalan vahtimestari oli matkalla työpaikalleen. Kaulaliina oli huurtunut suun kohdalta ja pakkanen kävi hengitykseen. Maassa ei ollut vielä lunta, vaikka oli jo melkein joulukuu.

Sairaalan pihalle oli rakennettu puutarha asukkaiden viihtymiseksi. Nyt maa oli täynnä keskenkasvuisten vaahteroiden lehtiä. Ei niitä enää voi haravoida, jäätyneitä, mietti Maire. Hän pysähtyi katselemaan sairaalan etupihaa. Puutarhaan rakennettu koristelampi oli jäätynyt melkein kokonaan.

Lammen keskelle jääneessä pienessä sulassa kelluskeli sorsa. Se oli jostakin syystä päättänyt jäädä talveksi Suomeen. Se uiskenteli ahdistuneena ja kohmeisena.
"Mikset sää pöhkö lähteny kavereides matkaan?" Maire ihmetteli. "Säähän kuolet siihen."
Sorsa kääntyili ja aukoi nokkaansa. Sen suusta kuului kähisevää ääntä.
"Ootas vähän. Mää hoidan sut sieltä poies."

Maire palasi kohta. Hänellä oli päällään isot laitosmiehen haalarit ja jalassaan ikivanhat entisen ylilääkärin kumisaappaat, joita tämä oli käyttänyt käydessään sienessä. Mairella oli hinausköysi, jonka hän oli löytänyt varastosta. Hän kiinnitti toisen pään rannalle pystytettyyn penkkiin ja toisen pään hän kiersi kainaloidensa alta. Sitten hän lähti hitaasti lähestymään sorsaa.

Maire ryömi hitaasti jäätä pitkin niin kuin vanhoissa television tietoiskuissa oli opetettu. Sorsa näytti entistäkin paleltuneemmalta.
"No nyt mää jätin hanskatkin tonne rannalle", Maire ajatteli ääneen. Kylmä viilsi hänen rystysiään ja ranteitaan. "Ollaan samanlaisia tolvanoita molemmat. Mutta kyllä tästä selvitään."
Osastonhoitaja tuli rantaan, iso mies kädet puuhkassa pakkasen takia.
"Tuutko Maire vähän tänne!" mies huusi.
"No mitäs ny?" Maire kurotteli kohti lintua, joka pärski hätääntyneenä.
"Tule nyt tänne sieltä. Jarmo ja Pirjo karkas."
"Jaa molemmat? Viime kerrasta onki jo aikaa."
"Tänä aamuna ovat lähteneet. Eikä niillä ole muuta ku sairaalan vaatteet."
"Jos mää pelastaisin ton linnun enste", Maire sanoi rauhallisesti.
"Äkkiä sitten. Nehän on voineet ehtiä jo vaikka mihin." Osastonhoitaja lähti ja tähyili metsään päin.
"Määhän olen vaan vahtimestari", mutisi Maire, "mutta mää luulen ettei niitä tarvi pitemmältä hakee. Tonne ne on lähikauppaan menneet."

Maire oli saamassa linnusta otteen, kun se yhtäkkiä pyrähti karkuun. Viimeisillä voimillaan sorsa yritti paeta ihmistä, joka halusi pelastaa sen.
"No voi sua saamaria", Maire sadatteli, "se on ihan sekasin."

Maire kurotti avannon ylitse. Jää ritisi hänen allaan. Maire nousi varovasti polvensa varaan ja ojentautui kohti linnun kaulaa. Avannon hauras reuna petti naisen alla. Lampi oli keskeltä parisen metriä syvä ja satakuusikymmentäsenttinen Maire humahti hetkeksi pinnan alle. Hän sai kiinni köydestä, mutta jää petti sitä mukaa kun Maire sai vedetyksi köyttä kireämmälle. Kohta koko lampi oli jäästä auki kuin kevätpäivänä konsanaan. Maire haukkoi henkeään jään kappaleiden keskellä, sorsa ei tuntunut olevan tilanteesta millänsäkään.
"No uidaan sitte, perkele!" Maire ui linnun viereen ja otti sitä takaa päin kaulasta kiinni. Lintu räpiköi, mutta ei mahtanut otteelle mitään. Vedestä painava haalari veti Mairea pinnan alle. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut sellaista kylmää. Ranta oli kuitenkin lähellä ja Maire veti itsensä ja kohmeisen sorsan vasemmalla kädellä rantaan.

Maire vei linnun vahtimestarin koppiin ja kuivasi sen. Sitten hän asetti sorsan lakanoilla vuoraamaansa pahvilaatikkoon sulamaan ja lämpiämään.
"Oles rauhassa ny. Katotaan myöhemmin mitä sulle tehdään."

Lähikaupan kassa seurasi katseellaan kuinka valkopukuinen mies työnteli ostoskärryissä valkopukuista naista. Nainen kiljahteli kimakasti, selvästi riemuissaan. Mies hohotti ja kiihdytteli pitkin kaupan käytäviä. Tätä saattuetta ei voinut olla huomaamatta. Kotvan kuluttua iloiset ystävykset tulivat kassalle. Mies otti lehtitelineestä iltapäivälehden ja hiihteli myyjän eteen. Nainen hihitteli ja lymyili ostosvaunun korissa.
"Jarmokos se siinä", kassa ihmetteli. "Olet vähän kauppareissulla. Ja onhan se Pirjokin. No niin." Jarmo ojensi lehteä myyjälle. Pirjo nappasi lehden ja laittoi sen päähänsä hatuksi. Jarmo piti suussaan paperilappusia, hän ojensi kasvojaan kohti kassaa. Myyjä otti lappuset Jarmon suusta ja katseli niitä.
"Kuulkaas… Voi hyvät ystävät. Nämähän on tämmöisiä lehdestä leikattuja setelin kuvia", myyjä sopersi. Pirjo ja Jarmo katsoivat myyjää ymmällään.
"Nämä eivät käy maksusta. Minun täytyy ottaa se lehti pois," myyjä selitti valittavaan sävyyn. Pirjo ja Jarmo tuijottivat toisiaan hetken ja alkoivat sitten huutaa kovaan ääneen.

Maire astui kauppaan. Vaikka hän oli vaihtanut vaatteet, hän hytisi kylmästä. Karkulaisia ei kuitenkaan tarvinnut hakea kauaa. Kaupan myyjä yritti rauhoitella edelleen yhteen ääneen huutavia asiakkaitaan. Kassajono oli pitkänään melkoisen vaivautuneita ihmisiä heidän takanaan.

Maire käveli kassalle, myyjä selosti tilanteen, ei tässä mitään hätää, ihan siististi ovat olleet, pikkuisen seikkailevat, eihän siinä mitään, mutta yrittivät maksaa leikkirahalla. Maire maksoi rutistuneesta lehdestä ja talutti Jarmon ja Pirjon määrätietoisesti pihalla odottavaan henkilöautoon. Takapenkillä karkulaiset aloittivat äänekkään nyyhkytyksen. Kuskin paikalla odotellut osastonhoitaja käynnisti autoa ja katsoi ensin Mairea ymmällään, sitten pakolaisia ankarasti, kuin aloittaakseen torujen tulvan.
"Pidä sää suus kiinni", sanoi Maire. "Ei ne koskaan ole tän pidemmälle menneet." Auto lähti kaupan pihasta. Jarmo ja Pirjo itkivät vuolaasti. Mairekin niiskutti. Sitten hän kääntyi kohti takapenkkiläisiä ja laski kätensä vuorotellen kummankin polvelle. Maire iski molemmille silmää.
"Mulla on kuulkaa teille yllätys tuolla mun kopissa", Maire kuiskasi, kun auto kääntyi sairaalan portista. "Odottakaas ni näette."